Päivän pääuutilähetys päättyi hetki sitten. Arvottomat saivat sanansa kuuluviin juuri oikealla hetkellä! Nyt seuraa ensi-illan aattoyö. Huomenna puristetaan nälkäiselle yleisölle ulos kaikki se mehu mitä on puolen vuoden ajan kerätty.
ROCK ON!
torstai 2. heinäkuuta 2009
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Paahteessa paahdettua, taivaallisen taattua
Kolmas kokonainen läpimeno. Kuuma niin kelien puolesta kuin draaman puolestakin. Koko näyttelijäkaarti osoitti, että tämä tulkintamme kestää, olivat ilmat minkälaiset tahansa. Me ei pelätä. Toivoa silti sopii, ettemme rankkoihin vesikeleihin joudu...
Veitset heiluen ja tunteet ristiin rastiin sinkoillen Runar ja Kyllikki on muotoutunut juuri sellaiseksi brutaaliksi mielipiteen ilmaisuksi, kuin se oli Teatteri Arvottomien sisällä kaavailtukin. Kavahtakoon ken farsseille jonottaa, katharsis odottaa.
Veitset heiluen ja tunteet ristiin rastiin sinkoillen Runar ja Kyllikki on muotoutunut juuri sellaiseksi brutaaliksi mielipiteen ilmaisuksi, kuin se oli Teatteri Arvottomien sisällä kaavailtukin. Kavahtakoon ken farsseille jonottaa, katharsis odottaa.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Kevyttä askellusta koreografin silmin
Askelmäärän vähetessä kohti ensi-iltaa käyntitahti vain tiivistyy. Läpimenojen myötä alkaa näytelmän rakenne hahmottua tarkemmin kokonaisuudeksi.
Vaikka aikaa on enää muutama viikko h-hetkeen, on meillä vielä yksi tanssinumero hakemassa muotoaan. Välillä tuntuu, että aika loppuu aivan kesken, mutta toisaalta kohtauksen kypsyttely näinkin viime hetkeen on ollut erittäin hedelmällistä. Näyttelijät ovat saaneet rauhassa luoda hahmojaan fyysisine piirteineen ja olen päässyt seuraamaan tätä kehitystä pitkällä aikavälillä. Runarin ja Kyllikin "koreografioiden" onkin tarkoitus olla lähinnä ohjailevia ja haluan jokaisen näyttelijän lähestyvän tanssia hahmonsa kautta, ennemmin kuin omien taitojen ja taipuisuuden.
Runar ja Kyllikki on yllättävän fyysinen näytelmä. Tekstin läpi monet tunnetilat sekä ajatukset täytyy näytellä elekielellä käyttäen apunaan koko kehoa. Lisähaasten antaa myös Myllykolu suuren kokonsa puolesta; näyttelijän tulee olla koko ajan tietoinen fysiikastaan, esimerkiksi tarpeeksi suuret eleet sekä näyttelemisen suunnat selkeyden ja näkyvyydenkin kannalta.
Pyörteeseen!
Vaikka aikaa on enää muutama viikko h-hetkeen, on meillä vielä yksi tanssinumero hakemassa muotoaan. Välillä tuntuu, että aika loppuu aivan kesken, mutta toisaalta kohtauksen kypsyttely näinkin viime hetkeen on ollut erittäin hedelmällistä. Näyttelijät ovat saaneet rauhassa luoda hahmojaan fyysisine piirteineen ja olen päässyt seuraamaan tätä kehitystä pitkällä aikavälillä. Runarin ja Kyllikin "koreografioiden" onkin tarkoitus olla lähinnä ohjailevia ja haluan jokaisen näyttelijän lähestyvän tanssia hahmonsa kautta, ennemmin kuin omien taitojen ja taipuisuuden.
Runar ja Kyllikki on yllättävän fyysinen näytelmä. Tekstin läpi monet tunnetilat sekä ajatukset täytyy näytellä elekielellä käyttäen apunaan koko kehoa. Lisähaasten antaa myös Myllykolu suuren kokonsa puolesta; näyttelijän tulee olla koko ajan tietoinen fysiikastaan, esimerkiksi tarpeeksi suuret eleet sekä näyttelemisen suunnat selkeyden ja näkyvyydenkin kannalta.
Pyörteeseen!
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Marinointia monessa mielessä
Lopulta ajauduin parturiin. Ohjaaja kertoi ohjeistukseksi syrjätyneen 50-lukulaisen maalaispojan lookin. Astelin parturiin ja osoitin James Deanin kuvaa seinällä. Ohjaaja väitti etten ollut ymmärtänyt hänen käskyään. Lopputulos oli kuitenkin juuri se mitä haimme. Nyt kun ulkoiset puitteet ovat kasassa voikin alkaa korostaa rohkeammin sisäistä pintaa.
Tänään kurvailemme ryhmämme kera rentoutus / mainostalkoo iltaan. Ohjaaja aikoo keittää meidät saunapaljussa. Minä huolehdin marinoiduksi tulemisesta.
Tänään kurvailemme ryhmämme kera rentoutus / mainostalkoo iltaan. Ohjaaja aikoo keittää meidät saunapaljussa. Minä huolehdin marinoiduksi tulemisesta.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Luontainen ruoska
Sade pakotti käymään näytelmän syvintä mentaalisesti lävitse. Ensi-illan ollessa neljän viikon päässä paluu yksinomaan päänsisäisiin harjoituksiin oli kuin taivaan lahja. Runaristakin tuntui löytyvän enstistä vaikuttavimpia luontenpiirteitä. Tämän jälkeen on varsin uljas olo astella jälleen myös roolin fyysiseen tasoon.
P.S. Nautimme eilen ohjaajan kanssa ansaitusti skumpat.
P.S. Nautimme eilen ohjaajan kanssa ansaitusti skumpat.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Vieraileva kynä: Säveltäjämme Roope Mäenpää
Tänään ajatuksiaan näytelmän tiimoilta availee säveltäjämme Roope Mäenpää.
Chydeniuksen jalanjäljillä
Alusta asti oli selvää, että Teatteri Arvottomat ottaa riskin tilatessaan kokonaan uudet sävellykset Runar ja Kyllikki -näytelmään. Kyseisen teoksen musiikit on säveltänyt aikaisemmin Kai Chydenius, eikä näytelmän esitystraditioissa ole mitenkään poikkeuksellista, että laulut olisi jätetty kokonaan pois. Ohjaajalta jo kuulin, että valinta ottaa laulut mukaan, ja vieläpä uudelleen sävellettynä, on herättänyt jo usealla suunnalla vastustusta. Siis piireissä jotka eivät ole meidän projektissa mitenkään mukana. Paineet ovat sanalla sanoen kovat - tai niin ainakin luulisi.
Harjoitukset ovat pyörähtäneet käyntiin, täytyy sanoa että työryhmä on vähintäänkin innoissaan musiikista, jota olen säveltänyt. Rakentavaa ja erityisesti kannustavaa palautetta tulee koko ajan. Ohjaajan kanssa työskenteleminen lähti käyntiin loppujen lopuksi hyvin, ja tuntuu, että saamme koko ajan helpommin toistemme ajatuksista kiinni. Ohjaajan ja säveltäjän yhteisymmärryksen tärkeys korostuu, koska arvottomien tulkinta on uusi ja nuorekas. Ohjaajan visio on siis kaiken A ja O, ja tätä visiota myös musiikin tulee mukailla.
Ensimmäisestä harjoituksesta asti mieleeni on kirkastunut ajatus, että näin kokeneen ja taitavan tekijäkaartin kanssa ei kannata mennä sieltä, missä aita on jo kaadettu. Koska laulajat ovat lahjakkaita, on parempi antaa heille haasteita. En halua säveltää musiikkia, mikä kuulostaa tyypilliseltä kesäteatterimusiikilta. Kuulustaa ylimieliseltä, mutta vakuutan nöyrästi näin ajattelevani.
Teatteri Arvottomat on valinnut rohkean tavan tehdä teatteria. Heille riskinotto ei ole vierasta. Jussi Kylätaskun runojen teksti on paikoin aika modernia. Siksi olen valinnut tyyliksi musiikin, joka ei vain viihdytä, vaan saan yleisön myös todella kuuntelemaan.
Chydeniuksen jalanjäljillä
Alusta asti oli selvää, että Teatteri Arvottomat ottaa riskin tilatessaan kokonaan uudet sävellykset Runar ja Kyllikki -näytelmään. Kyseisen teoksen musiikit on säveltänyt aikaisemmin Kai Chydenius, eikä näytelmän esitystraditioissa ole mitenkään poikkeuksellista, että laulut olisi jätetty kokonaan pois. Ohjaajalta jo kuulin, että valinta ottaa laulut mukaan, ja vieläpä uudelleen sävellettynä, on herättänyt jo usealla suunnalla vastustusta. Siis piireissä jotka eivät ole meidän projektissa mitenkään mukana. Paineet ovat sanalla sanoen kovat - tai niin ainakin luulisi.
Harjoitukset ovat pyörähtäneet käyntiin, täytyy sanoa että työryhmä on vähintäänkin innoissaan musiikista, jota olen säveltänyt. Rakentavaa ja erityisesti kannustavaa palautetta tulee koko ajan. Ohjaajan kanssa työskenteleminen lähti käyntiin loppujen lopuksi hyvin, ja tuntuu, että saamme koko ajan helpommin toistemme ajatuksista kiinni. Ohjaajan ja säveltäjän yhteisymmärryksen tärkeys korostuu, koska arvottomien tulkinta on uusi ja nuorekas. Ohjaajan visio on siis kaiken A ja O, ja tätä visiota myös musiikin tulee mukailla.
Ensimmäisestä harjoituksesta asti mieleeni on kirkastunut ajatus, että näin kokeneen ja taitavan tekijäkaartin kanssa ei kannata mennä sieltä, missä aita on jo kaadettu. Koska laulajat ovat lahjakkaita, on parempi antaa heille haasteita. En halua säveltää musiikkia, mikä kuulostaa tyypilliseltä kesäteatterimusiikilta. Kuulustaa ylimieliseltä, mutta vakuutan nöyrästi näin ajattelevani.
Teatteri Arvottomat on valinnut rohkean tavan tehdä teatteria. Heille riskinotto ei ole vierasta. Jussi Kylätaskun runojen teksti on paikoin aika modernia. Siksi olen valinnut tyyliksi musiikin, joka ei vain viihdytä, vaan saan yleisön myös todella kuuntelemaan.
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Teatterin sydämeen
Vihdoinkin meidät näyttelijät vapautettiin todelliselle stagelle. Tähän astisista intiimeistä harjoituksista siirtyminen oikealle taide tantereelle teki oman piirtonsa roolin työstöön. Myllykolu se vain on paikka joka avaa sielun hormit. Iltaisin roolin etsintää ja hiontaa, aamuisin lavasteiden kanssa puuhaamista ja siinä lomassa mentaalista roolin kypsyttelyä autenttisilla kumilla. Luojan kiitos näihin päiviin mahtuu vielä aikaa syödä, juoda kahvia ja polttaa tupakkaa. Käsin kosketeltavissa on kesä ja teatterin inspiroiva ilmapiiri.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Tuotannollisia kulmia
Kevät alkaa vihdoin saapumaan tänne Suomeenkin ja on tuonut mukanaan monenlaisia juttuja koskien ensi kesän projektia. Alammekin elämään pikkuhiljaa esituotannon kuumimpia vaiheita. Mainoksia tulisi tehdä ja ostella ympäriinsä ja päättää, että miten tavoitamme parhaiten kohdeyleisömme. Tällä hetkellä Runarin ja Kyllikin mainoksia tulee esiintymään ainakin muutamassa satakunnan lehdessä, sekä tietysti pirkanmaan alueen lehdissä ja erilaisissa teatterilehtisissä.
Kevät toi myös mukanaan Aamulehden järjestämän kilpailun "Kuvassa mukana". Kilpailun ensimmäinen vaihe onkin jo ohitse ja onneksemme olemme finaalissa. Kilpailussa Aamulehti jakaa jopa 20.000e voittajalle, joka ratkaistaan yleisöäänestyksessä 3.-17.5. välisenä aikana. Äänestää voi Aamulehden kotisivuilla taikka postikortilla. Aamulehden kotisivuille(aamulehti.fi/kuvassamukana) kerätään esittelyt jokaisesta finalistista jotka julkaistaan myös lehdessä. Meidän vuoromme oli ensimmäisenä ja juttu löytyykin siis noilta kyseisiltä verkkosivuilta sekä Aamulehdestä 3.7. (kulttuuri B17).
Toki ei pidä unohtaa puskaradion tehoa mainonnassa, joten jokainen lukija vaan sitten kertomaan tutuille ja kummin kaimoille tästä projektista niin saadaan nuorten teatterille ja nuorten mielenterveydelle ääntä ja kuuluvuutta!
Kevät toi myös mukanaan Aamulehden järjestämän kilpailun "Kuvassa mukana". Kilpailun ensimmäinen vaihe onkin jo ohitse ja onneksemme olemme finaalissa. Kilpailussa Aamulehti jakaa jopa 20.000e voittajalle, joka ratkaistaan yleisöäänestyksessä 3.-17.5. välisenä aikana. Äänestää voi Aamulehden kotisivuilla taikka postikortilla. Aamulehden kotisivuille(aamulehti.fi/kuvassamukana) kerätään esittelyt jokaisesta finalistista jotka julkaistaan myös lehdessä. Meidän vuoromme oli ensimmäisenä ja juttu löytyykin siis noilta kyseisiltä verkkosivuilta sekä Aamulehdestä 3.7. (kulttuuri B17).
Toki ei pidä unohtaa puskaradion tehoa mainonnassa, joten jokainen lukija vaan sitten kertomaan tutuille ja kummin kaimoille tästä projektista niin saadaan nuorten teatterille ja nuorten mielenterveydelle ääntä ja kuuluvuutta!
torstai 19. maaliskuuta 2009
Kyllä syytä oli Eevassakin
Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi ajattelin avartaa pohdintojani Kyllikistä, sekä naisen sielunelämästä.
Kyllikin fyysisen kehityksen lapsesta nuoreksi neidoksi huomaa jokainen pienessä kylässä. Jokainen paitsi itse Kyllikki, jonka ymmärrys nuoren naisen mielenmaisemasta ja tietous seksuaalisuudesta on isän ankaran kurin sekä vahvan kristillisyyden varjossa jäänyt täysin kehittymättä.
Fyysisen vetovoimansa sekä sinisilmäisen hyväsydämisyytensä vuoksi Kyllikki tulee hyväksikäytetyksi aina kummisedästä kylän kirkkoherraan, joutuen kuitenkin aina itse syylliseksi tapahtumiin. Isä rankaisee tytärtään syytöksillä vedoten uskontoon; Eevahan se syntiin lankesi. Kyllikki ei osaa käsitellä tunteita, joita tukahdettu seksuaalisuus ja tietämättömyys hänessä aiheuttaa, vaan verhoutuu ulkoaopeteltuun uskontoon, itsesyytökseen ja lopulta syvään häpeään oman kehon ja tunteiden syntisyydestä.
Kyllikin suhtautuminen ja suhde Runariin on tässäkin suteessa erilainen. Runar ei vaadi tai aseta odotuksia tytölle. Kyllikin motiivi Runarin suhteen onkin täysin eri; halu auttaa, aito puhdas tunne - rakkaus?
Kyllikin fyysisen kehityksen lapsesta nuoreksi neidoksi huomaa jokainen pienessä kylässä. Jokainen paitsi itse Kyllikki, jonka ymmärrys nuoren naisen mielenmaisemasta ja tietous seksuaalisuudesta on isän ankaran kurin sekä vahvan kristillisyyden varjossa jäänyt täysin kehittymättä.
Fyysisen vetovoimansa sekä sinisilmäisen hyväsydämisyytensä vuoksi Kyllikki tulee hyväksikäytetyksi aina kummisedästä kylän kirkkoherraan, joutuen kuitenkin aina itse syylliseksi tapahtumiin. Isä rankaisee tytärtään syytöksillä vedoten uskontoon; Eevahan se syntiin lankesi. Kyllikki ei osaa käsitellä tunteita, joita tukahdettu seksuaalisuus ja tietämättömyys hänessä aiheuttaa, vaan verhoutuu ulkoaopeteltuun uskontoon, itsesyytökseen ja lopulta syvään häpeään oman kehon ja tunteiden syntisyydestä.
Kyllikin suhtautuminen ja suhde Runariin on tässäkin suteessa erilainen. Runar ei vaadi tai aseta odotuksia tytölle. Kyllikin motiivi Runarin suhteen onkin täysin eri; halu auttaa, aito puhdas tunne - rakkaus?
perjantai 30. tammikuuta 2009
Intiimejä hetkiä
Ensimmäinen harjoitus. Melko tyhjentävä kokemus. Läsnä vain ohjaaja ja vastanäyttelijäni. Pieni ja tunnelmallinen ullakkotila. Hankala tiivistää sanoiksi koko harjoituksen tapahtumia ja tuntemuksia, verbalisoituina jokseenkin sekavia.
Aloimme käydä yhden kohtauksen kautta läpi koko Runarin (ja Kyllikin) tunneskaalaa. Yksi tuntemus kerrallaan, surusta aina vihaan ja häpeään, päätyen lopulta jopa sävyttämään niitä toisiinsa. Aitoja, vahvoja tunteita. Se veti kertakaikkiaan hiljaiseksi. Antin tavassa ohjata, on selvää että hahmon nahkoihin on uitava jopa vaarallisen syvälle. Nyt jo oli selvästi nähtävissä, millä tavoin Runarin hahmo ja sisin käy ylle. Kävin itse mielikuvin läpi nöyryytyksiä ja ja häpeällisiä muistoja, joita koin Runarin kohdalle osuneen. Paljon se mies joutuu tarinassa harteillaan kantamaan, se kävi jo selväksi.
Aloimme käydä yhden kohtauksen kautta läpi koko Runarin (ja Kyllikin) tunneskaalaa. Yksi tuntemus kerrallaan, surusta aina vihaan ja häpeään, päätyen lopulta jopa sävyttämään niitä toisiinsa. Aitoja, vahvoja tunteita. Se veti kertakaikkiaan hiljaiseksi. Antin tavassa ohjata, on selvää että hahmon nahkoihin on uitava jopa vaarallisen syvälle. Nyt jo oli selvästi nähtävissä, millä tavoin Runarin hahmo ja sisin käy ylle. Kävin itse mielikuvin läpi nöyryytyksiä ja ja häpeällisiä muistoja, joita koin Runarin kohdalle osuneen. Paljon se mies joutuu tarinassa harteillaan kantamaan, se kävi jo selväksi.
torstai 29. tammikuuta 2009
Ohjaajan roolit ja vastuu
Eilinen harjoituksemme Katrin ja Antin kanssa sai minut pohtimaan ohjaajan työtä hieman uudelta kantilta. Ennen luulin, että näyttelemiseen verrattuna ohjaaja on harjotuksissa paljon enemmän oma itsensä. Eilisen jälkeen en ole enää niinkään varma. Samalla tavalla kuin näyttelijä käyttää roolia työvälineenään, huomasin myös itsessäni syntyvän kaksi varsin erilaista roolia.
Ensimmäinen rooli on ohjaamisen taiteellinen puoli. Taiteilijana ohjaajan katse on kylmä ja arvottava. En näe näyttelijöitäni niinkään ihmisinä, vaan ennenmin keinoina lihallistaa oma taiteellinen visioni. Tämä rooli vaatii ja haastaa jatkuvasti etsimään uusia puolia omasta näyttelijäntyöstä. Ilman ohjaajan taiteellista puolta näytelmältä puuttuisi yhtenäinen taiteellinen visio. Juuri tämän vision tuottaminen on ohjaajan ensimmäinen vastuu.
Pelkkä vahva taiteellinen visio ei kuitenkaan riitä tekemään hyvää ohjaajaa. Arvottavan ja kylmän katseen alla näyttelijän on vaikea etsiä rooliaan. Tämä koskee etenkin Runaria ja Kyllikkiä, sillä näytelmän käsittelemät tunteet ovat äärimmäisen herkkiä. Kun näyttelijä pelkää arvostelua, hän ei varmasti halua tuoda herkkyyttään esille. Tällainen arkuus on inhimillistä, ja juuri tämän vuoksi ohjaaja tarvitsee myös toisenlaisen roolin.
Ohjaajan toinen rooli on lempeän johtaja. Tämä puoli minussa ymmärtää tekijöideni inhimillistä puolta, ja ennen kaikkea sen, että teatteri on vain taidetta. Sen takia ei kannata repiä ihmisen sielua riekaleiksi tai viedä häntä unettomuuteen tai alkoholismiin. Joskus taiteellisesta visiosta pitää tinkiä, että ihmisten olisi helppo hoitaa oma tonttinsa. Johtajan roolissa minun vastuullani on, että kaikkien on mukava tulla ja lähteä harjoituksista. Ennen kaikkea olen vastuussa siitä, että näyttelijäni tekemä rooli ei seuraa häntä kotiin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun käsitellyt tunteet ovat näinkin rankkoja.
Ohjaajan kaksi eri roolia ja vastuualuetta ovat jossain määrin keskenään ristiriidassa. Joskus taiteellinen puoleni käskee vaatimaan näyttelijöiltä enemmän kuin kannattaisi; Toisinaan taas säästään heitä liiaksi, sillä näytteleminen vaatii aina herkkyyttä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että
vain ristiriidat tekevät elämästä mielenkiintoista. Mitäpä sitä selviä asioita pohtimaan.
Tervetuloa kesällä Myllykoluun arvoimaan ohjaajan kaksoisroolia.
Antti Kilpijärvi
Ensimmäinen rooli on ohjaamisen taiteellinen puoli. Taiteilijana ohjaajan katse on kylmä ja arvottava. En näe näyttelijöitäni niinkään ihmisinä, vaan ennenmin keinoina lihallistaa oma taiteellinen visioni. Tämä rooli vaatii ja haastaa jatkuvasti etsimään uusia puolia omasta näyttelijäntyöstä. Ilman ohjaajan taiteellista puolta näytelmältä puuttuisi yhtenäinen taiteellinen visio. Juuri tämän vision tuottaminen on ohjaajan ensimmäinen vastuu.
Pelkkä vahva taiteellinen visio ei kuitenkaan riitä tekemään hyvää ohjaajaa. Arvottavan ja kylmän katseen alla näyttelijän on vaikea etsiä rooliaan. Tämä koskee etenkin Runaria ja Kyllikkiä, sillä näytelmän käsittelemät tunteet ovat äärimmäisen herkkiä. Kun näyttelijä pelkää arvostelua, hän ei varmasti halua tuoda herkkyyttään esille. Tällainen arkuus on inhimillistä, ja juuri tämän vuoksi ohjaaja tarvitsee myös toisenlaisen roolin.
Ohjaajan toinen rooli on lempeän johtaja. Tämä puoli minussa ymmärtää tekijöideni inhimillistä puolta, ja ennen kaikkea sen, että teatteri on vain taidetta. Sen takia ei kannata repiä ihmisen sielua riekaleiksi tai viedä häntä unettomuuteen tai alkoholismiin. Joskus taiteellisesta visiosta pitää tinkiä, että ihmisten olisi helppo hoitaa oma tonttinsa. Johtajan roolissa minun vastuullani on, että kaikkien on mukava tulla ja lähteä harjoituksista. Ennen kaikkea olen vastuussa siitä, että näyttelijäni tekemä rooli ei seuraa häntä kotiin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun käsitellyt tunteet ovat näinkin rankkoja.
Ohjaajan kaksi eri roolia ja vastuualuetta ovat jossain määrin keskenään ristiriidassa. Joskus taiteellinen puoleni käskee vaatimaan näyttelijöiltä enemmän kuin kannattaisi; Toisinaan taas säästään heitä liiaksi, sillä näytteleminen vaatii aina herkkyyttä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että
vain ristiriidat tekevät elämästä mielenkiintoista. Mitäpä sitä selviä asioita pohtimaan.
Tervetuloa kesällä Myllykoluun arvoimaan ohjaajan kaksoisroolia.
Antti Kilpijärvi
tiistai 27. tammikuuta 2009
Ohjaaja nöyränä tarinan äärellä
Kuulin tässä taannoin suomalaisen elokuvan yhdeltä kirkkaimmista tähdistä eli Outi Mäenpäältä hienon tarinan näyttelemisestä. Mäenpää esitti tarinan Ylen ohjelmassa nimeltä Mestari. Vanha japanilaisen Kabuki-teatterin mestari oli jäämässä eläkkeelle. Hän oli erityisen tunnettu liikesarjastaan "Katso kuuta". Ennen viimeistä esitystään hän päätti opettaa liikkeen kahdelle oppilaalleen. Illan esityksen jälkeen innokas yleisö tuli kehumaan oppilaita. Ensimmäistä kehuttiin hänen kauniista ja taitavasta elehdinnästään. Toiselle ei kukaan sanonut mitään, mutta yksi katsoja mainitsi, että eipä ole tullut ennen katsoneeksi kuuta kesken esityksen.
Tarina kertoo mielestäni jotain hyvin olennaista teatterin ja sen esittämisen suhteesta. Itse ainakin toivon, ettei esityksen jälkeen minua tai näyttelijöitäni tulla kehumaan taidoistamme. En tee teatteria, jotta saisin tuoda esiin omaa taitavuuttani. Teatteria - ja taidetta yleensä - pitää tehdä ainoastaan tarinoiden takia. Näiden tarinoiden avulla voi koskettaa yleisöä, saada sen ajattelemaan ja parhaassa tapauksessa, jopa muuttamaan toimintaansa parempaan suuntaan.
Juuri tätä ajatusta Suomessa edustavat ennen kaikkea Kaurismäen veljekset. Heidän elokuviensa minimalistinen näyttelijäntyö tuo esiin vahvat tarinat. Kunnioitan tällaista nöyryyttä näyttelijöiden ja ohjaajan puolelta. Tästä kunnioituksesta johtuu myös yhdistyksemme nimi Arvottomat, jonka olemme ottaneet Mika Kaurismäen samannimisestä elokuvasta.
Ensi kesänä Myllykolussa tullaan näkemään nöyryyttä Runarin ja Kyllikin tarinan edessä. Kukaan ei kuitenkaan halua nähdä nöyristelyä, joten onneksi Jussi Kylätaskun tarina kertoo ihmisen raadollisuudesta röyhkeästi. Niin röyhkeästi kuin vain totuudesta voidaan kertoa.
Tarinan edessä nöyränä
Antti Kilpjärvi
Tarina kertoo mielestäni jotain hyvin olennaista teatterin ja sen esittämisen suhteesta. Itse ainakin toivon, ettei esityksen jälkeen minua tai näyttelijöitäni tulla kehumaan taidoistamme. En tee teatteria, jotta saisin tuoda esiin omaa taitavuuttani. Teatteria - ja taidetta yleensä - pitää tehdä ainoastaan tarinoiden takia. Näiden tarinoiden avulla voi koskettaa yleisöä, saada sen ajattelemaan ja parhaassa tapauksessa, jopa muuttamaan toimintaansa parempaan suuntaan.
Juuri tätä ajatusta Suomessa edustavat ennen kaikkea Kaurismäen veljekset. Heidän elokuviensa minimalistinen näyttelijäntyö tuo esiin vahvat tarinat. Kunnioitan tällaista nöyryyttä näyttelijöiden ja ohjaajan puolelta. Tästä kunnioituksesta johtuu myös yhdistyksemme nimi Arvottomat, jonka olemme ottaneet Mika Kaurismäen samannimisestä elokuvasta.
Ensi kesänä Myllykolussa tullaan näkemään nöyryyttä Runarin ja Kyllikin tarinan edessä. Kukaan ei kuitenkaan halua nähdä nöyristelyä, joten onneksi Jussi Kylätaskun tarina kertoo ihmisen raadollisuudesta röyhkeästi. Niin röyhkeästi kuin vain totuudesta voidaan kertoa.
Tarinan edessä nöyränä
Antti Kilpjärvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)