Eilinen harjoituksemme Katrin ja Antin kanssa sai minut pohtimaan ohjaajan työtä hieman uudelta kantilta. Ennen luulin, että näyttelemiseen verrattuna ohjaaja on harjotuksissa paljon enemmän oma itsensä. Eilisen jälkeen en ole enää niinkään varma. Samalla tavalla kuin näyttelijä käyttää roolia työvälineenään, huomasin myös itsessäni syntyvän kaksi varsin erilaista roolia.
Ensimmäinen rooli on ohjaamisen taiteellinen puoli. Taiteilijana ohjaajan katse on kylmä ja arvottava. En näe näyttelijöitäni niinkään ihmisinä, vaan ennenmin keinoina lihallistaa oma taiteellinen visioni. Tämä rooli vaatii ja haastaa jatkuvasti etsimään uusia puolia omasta näyttelijäntyöstä. Ilman ohjaajan taiteellista puolta näytelmältä puuttuisi yhtenäinen taiteellinen visio. Juuri tämän vision tuottaminen on ohjaajan ensimmäinen vastuu.
Pelkkä vahva taiteellinen visio ei kuitenkaan riitä tekemään hyvää ohjaajaa. Arvottavan ja kylmän katseen alla näyttelijän on vaikea etsiä rooliaan. Tämä koskee etenkin Runaria ja Kyllikkiä, sillä näytelmän käsittelemät tunteet ovat äärimmäisen herkkiä. Kun näyttelijä pelkää arvostelua, hän ei varmasti halua tuoda herkkyyttään esille. Tällainen arkuus on inhimillistä, ja juuri tämän vuoksi ohjaaja tarvitsee myös toisenlaisen roolin.
Ohjaajan toinen rooli on lempeän johtaja. Tämä puoli minussa ymmärtää tekijöideni inhimillistä puolta, ja ennen kaikkea sen, että teatteri on vain taidetta. Sen takia ei kannata repiä ihmisen sielua riekaleiksi tai viedä häntä unettomuuteen tai alkoholismiin. Joskus taiteellisesta visiosta pitää tinkiä, että ihmisten olisi helppo hoitaa oma tonttinsa. Johtajan roolissa minun vastuullani on, että kaikkien on mukava tulla ja lähteä harjoituksista. Ennen kaikkea olen vastuussa siitä, että näyttelijäni tekemä rooli ei seuraa häntä kotiin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun käsitellyt tunteet ovat näinkin rankkoja.
Ohjaajan kaksi eri roolia ja vastuualuetta ovat jossain määrin keskenään ristiriidassa. Joskus taiteellinen puoleni käskee vaatimaan näyttelijöiltä enemmän kuin kannattaisi; Toisinaan taas säästään heitä liiaksi, sillä näytteleminen vaatii aina herkkyyttä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että
vain ristiriidat tekevät elämästä mielenkiintoista. Mitäpä sitä selviä asioita pohtimaan.
Tervetuloa kesällä Myllykoluun arvoimaan ohjaajan kaksoisroolia.
Antti Kilpijärvi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti